Sataman arkkitehtikilpailun voittoon kiri Origami
Turun Sataman uuden yhteisterminaalin arkkitehtikilpailu päättyi PES-Arkkitehtien voittoon.
Toimiston Origami-niminen ehdotus oli kilpailun tuomariston yksimielinen valinta, vaikka kaksi muutakin finaalivaiheeseen yltänyttä saivat kiitosta korkeatasoisesta suunnittelustaan. Origamin voiton avaimina olivat selkeä toiminnallisuus sekä ilmaisuvoimainen arkkitehtuuri.
–Origami täyttää parhaiten suunnittelutyölle asetetut keskeiset tavoitteet niin sataman toimintaa kuin Turun kaupunkikuvaa ajatellen. Saapuvien ja lähtevien matkustajavirtojen kulkureitit on suunniteltu hyvin ruuhkien välttämiseksi ja ilmavat sisätilat suurien lasipintojen kautta avautuvine maisemineen luovat viihtyisän miljöön matkalle lähtöön. Merellistä symboliikkaa henkivässä arkkitehtuurissa yhdistyvät järki ja tunne tuomariston vakuuttaneeksi kokonaisuudeksi, kertoo Turun Sataman toimitusjohtaja Erik Söderholm.
PES-Arkkitehdeille voitto oli suunnittelun ensi askel
PES-Arkkitehdit Oy on kansainvälisesti arvostettu suomalainen arkkitehtitoimisto, jolla on toimistot sekä Suomessa että Kiinassa. Suomessa toimiston viimeaikaisista suunnittelutöistä suurelle yleisölle tutuimpia ovat Helsinki-Vantaan uusi T2-terminaali ja Helsingin Länsisataman matkustajaterminaali. Turussa toimiston kädenjälki tulee sataman yhteisterminaalin lisäksi näkymään myös uuden musiikkikeskuksen arkkitehtuurissa.
–Voitto tässä mielenkiintoisessa ja monin tavoin haasteellisessa suunnittelukilpailussa on meille erityisen mieluinen ja lähdemme innolla jatkamaan työtä yhdessä Turun Sataman kanssa. Samalla kannattaa kuitenkin muistaa, että kilpailun voitto on kuitenkin vasta kuin 5000 metrin juoksu, josta jatketaan saman tien maratonille. Kesän aikana käynnistyvä kehitysvaihe jatkuu ensi vuoden kesään asti, joten monia asioita joudutaan pohtimaan vielä uudelleen. Aiemmissa liikkennerakentamiseen liittyvissä projekteissa olemme huomanneet, että suunnitelmissa täytyy olla muuntautumismahdollisuuksia, jotka ulottuvat myös rakennuksen käyttövuosille. Matkustajaterminaalit ovat monimuotoisia rakennuksia, joilla on eri funktioita ja tavoitteita eri käyttäjäryhmien kannalta ja ne kaikki täytyy kyetä ottamaan huomioon, avaa jatkosuunnittelua Origamin pääsuunnittelija, arkkitehti SAFA Tuomas Silvennoinen.
Yhteistyössä kohti parasta mahdollista lopputulosta
–PES-Arkkitehtien ehdotuksesta jalostuu varmasti tavoitteemme täyttävä kokonaisuus. Käynnistyvässä kehitysvaiheessa keskitytään kustannustehokkuuden lisäksi erityisesti toimivuuden ja tilankäytön parantamiseen yhteistyössä tulevien käyttäjien, suunnittelijoiden sekä projektinjohtourakoitsijoiden kesken. Tavoitteena on kuitenkin ratkaista eteen tulevat haasteet Origamin hienosta arkkitehtuurista tinkimättä, sillä uusi yhteisterminaalimme tulee olemaan Turun kaupungin merellinen käyntikortti, täsmentää toimitusjohtaja Erik Söderholm.
Muut arkkitehtikilpailun finaalivaiheeseen yltäneet ehdotukset olivat nimiltään Aallonharja ja Fokka. Aallonharjan suunnitteli Zaha Hadid Architects ja Fokan arkkitehtuurista vastasi JKMM Arkkitehdit Oy.