Antti Pekanheimo
operatiivinen johtaja
Tämä satamajärjestys täydentää voimassa olevia lakeja ja muita säädöksiä, niiden nojalla annettuja määräyksiä ja lupaehtoja sekä voimassaolevia sopimuksia
Satamajärjestyksen määräyksiä ja ohjeita noudatetaan Turun Satama Oy:n hallinnoimilla alueilla ja väyläalueilla. Satama- ja väylä-alueiden rajat on merkitty tämän asiakirjan liitteenä oleviin karttoihin. Edellä mainituilla alueilla satamanpitäjänä toimii Turun Satama Oy.
Lisäksi tämän satamajärjestyksen kartalla on määritelty poliisilain ja -asetuksen mukaiset liikkumis- ja oleskelurajoitusalueet. Kielto ja sen rikkomisesta aiheutuvat seuraukset on ilmaistu satama-alueen rajalle sijoitetuin ilmoitustauluin.
Satama ilmoittaa kaikki epäillyt rikokset poliisiviranomaisen käsiteltäväksi.
Aluksen päällikön tai asiamiehen sekä muun liikenteenharjoittajan tai toimijan on annettava kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen sataman kantamien maksujen veloittamiseksi ja sataman sekä liikenteen turvallisuuden edistämiseksi.
Valokuvaus ja videointi on sallittu suljetulla alueella vain sataman luvalla.
Satamassa toimivien yritysten ja muiden toimijoiden on noudatettava sataman antamia ohjeita ja turvamääräyksiä.
Sataman alueella toimivien yritysten ja muiden toimijoiden on nimettävä yhteyshenkilö turva-asioiden hoitamista varten. Lähinnä pitkäaikaisia toiminta- ja vuokrasopimuksia omaavilla yrityksillä on lisäksi velvollisuus liittyä sataman ylläpitämään kulunvalvontajärjestelmään sataman ohjeiden mukaisesti.
Sataman suljetulle alueelle pyrkivän on pyydettäessä esitettävä sataman hyväksymä henkilökortti tai kulkulupa tai, näiden puuttuessa, annettava liikkumisoikeuksien myöntämiseen tarvittavat tiedot. Satama-alueella asiattomasti oleskelevat voidaan poistaa, tarvittaessa poliisi-, tulli-, ja rajavartioviranomaisten tai vartijoiden avulla.
Satama-alueella on käytettävä CE-merkittyä näkyvää (EN 471) huomiovaatetusta ja sataman määrittelemää muuta turva-asustusta.
Jokainen on velvollinen antamaan satamalle ne tiedot, joilla voi olla vaikutusta sataman turvallisuudelle ja ISPS-säännöstön tarkoittamalle satama- ja merenkulun turvallisuudelle.
Aluksen ollessa satamassa on sen ilmoitettava satamalle kulunvalvontaa varten alukselle tuleva ja lähtevä henkilö- ja aluksen toimintaa palveleva liikenne ja sataman ohjeiden mukaisesti luvitettava ne.
Satamassa toimivien yritysten ja muiden toimijoiden on huomioitava kulloinkin voimassaolevat ympäristöluvat ja sopeutettava toimintansa niiden määräyksiin. Lisäksi yritysten on noudatettava näiden lupien perusteella annettuja erillismääräyksiä.
Sataman alueella toimivien yritysten ja muiden toimijoiden on nimettävä yhteyshenkilö ympäristöasioiden hoitamista varten.
Yritysten ja muiden toimijoiden on sallittava sataman suorittaa satamatoiminnalle myönnettyjen ympäristölupien toimeenpanoon ja seurantaan tarvittavia tarkastuksia ympäristöluvan voimassaoloalueella olevissa tiloissa, koneissa ja laitteissa.
Yritysten ja muiden toimijoiden on luovutettava korvauksetta satamalle kaikki sataman lupaehtojen noudattamiseksi tarvittavat tiedot sekä osallistuttava lupaehtojen edellyttämiin ympäristöselvityksiin, sikäli kuin ne kohdistuvat kyseisen yrityksen toimintaan satama-alueella. Yritysten ja muiden toimijoiden on luovutettava satamalle kopiot omista ympäristö- ja vastaavista luvista.
Alusjätehuolto
Sataman alusjäteohje esittelee voimassa olevat sataman jätehuoltomääräykset, keräyspisteet ja yhteyshenkilöt.
Aluksen päällikön on huolehdittava siitä, että jätteiden käsittelyssä ja lajittelussa noudatetaan sataman alusjäteohjetta.
Alusten ja tavarankäsittelyn puhtaanapitomääräykset
Aluksen päällikön on huolehdittava siitä, että aluksesta ei joudu luontoon ja sataman rakennetuille alueille niitä pilaavia aineita tai jätteitä, ja ettei aluksen toiminnasta aiheudu kohtuutonta haittaa muille sataman käyttäjille.
Aluksen päällikkö tai tavaranhaltija tai muu toimija on velvollinen välittömästi ilmoittamaan veteen pudonneesta tavarasta tai veteen päässeestä öljystä tai muista saastuttavista aineista ja ryhdyttävä heti toimenpiteisiin niiden poistamiseksi.
Satamassa tavarankäsittelyä teettävän ja tekevän on pidettävä huolta siitä, että käsittelyn yhteydessä ei tarpeettomasti liata eikä aiheuteta tarpeetonta melua. Tavaran käsittelijän ja työn teettäjän on huolehdittava siitä, että jätteet, lastijäämät, tavara-alustat ja peitteet viedään niille osoitettuihin paikkoihin ja että likaantuneet paikat puhdistetaan. Kehotuksesta huolimatta puhdistamatta jääneet alueet puhdistetaan tavaranhaltijan tai tavarankäsittelyn tehneen kustannuksella.
Satama voi keskeyttää tavaran käsittelyn, mikäli siitä syntyy ympäristöä haittaavaa pölyä, tai melua taikka muuta vastaavaa haittaa.
Satamaan saapuvan aluksen liikenteenharjoittajan, asiamiehen tai päällikön on annettava alusliikennepalvelulain edellyttämät ennakkoilmoitukset PortNet-tietojärjestelmään. Muut ilmoitukset (esim. raideliikenne) tehdään sataman määräämällä tavalla.
Säännöllisen matkustaja- ja tavaraliikenteen alusten aikatauluista ja niiden muutoksista on neuvoteltava ja sovittava sataman kanssa hyvissä ajoin.
Satamassa ja sieltä käsin toimivasta hinaajasta, vesibussista, kalastustroolarista tai muusta vastaavasta (LNG-bunkrausproomusta tms.) kaupalliseen toimintaan käytettävästä aluksesta on sovittava sataman kanssa ennen liikenteen aloittamista.
Vaarallisiksi luokitelluista aineista on tehtävä satamalle ennakkoilmoitus 24 tuntia ennen tavaraerän tuomista satama-alueelle, ellei toisin ole sovittu. Vaarallisiksi luokitelluilla aineilla tarkoitetaan kansainvälisen vaarallisten aineiden merikuljetusmääräysten (IMDG-koodin), vaarallisten tavaroiden kansainvälisistä tiekuljetuksista tehdyn eurooppalaisen sopimuksen (ADR) ja vaarallisten aineiden kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevien määräysten (RID) mukaisia aineita.
Erityisen vaarallisia aineita tai suuria määriä vaarallisia aineita kuljetettaessa on lisäksi etukäteen varmistettava, että tavaraerän voi ylipäätään tuoda satama-alueelle ja millaisin ehdoin (ennakkokysely).
Jos alus saapuu yleisvaarallisen tartuntataudin saastuttamalta paikkakunnalta tai jos aluksessa joku on matkan aikana sairastunut yleisvaaralliseen, tarttuvaksi epäiltyyn tai tuntemattomaan tautiin, on siitä ilmoitettava hyvissä ajoin ao. viranomaisille ja myös satamalle ja odotettava näiden ohjeita ennen satamaan saapumista.
Mikäli aluksessa on matkan aikana eläin kuollut tai sairastunut vakavasti, on siitä ilmoitettava satamalle eläinlääkintäviranomaisen ohjeiden saamiseksi.
Suurin sallittu nopeus tai muut mahdolliset rajoitukset on osoitettu vesiliikennemerkein. Sen lisäksi alusten nopeus on säädettävä tilannekohtaisesti satamajärjestyksen mukaisilla vesialueilla niin, ettei siitä aiheudu vahinkoa, haittaa tai vaaraa muille sataman käyttäjille, satamalle tai sen laitteille tai rakenteille eikä aluksille itselleen.
Laituripaikat osoitetaan pääsääntöisesti alusten satama-alueelle saapumisjärjestyksessä. Tästä voidaan poiketa sataman päätöksellä, tai erityisellä sopimuksella voidaan sopia, että tietylle alukselle, linjalle tai liikenteelle annetaan etuoikeus niille varattuihin laituripaikkoihin.
Alus on kiinnitettävä sataman määräämään paikkaan ja tämän hyväksymällä tavalla. Aluksen omistajan tai haltijan on valvottava, että aluksen kiinnityslaitteet ovat aina kunnossa. Aluksen päällikön tulee olla tietoinen aluksen sijoituspaikan kulloisestakin vedensyvyydestä.
Alusta laituriin kiinnitettäessä ja sitä irrotettaessa sekä sen laiturissa ollessa on noudatettava tarpeellista varovaisuutta laiturin ja laiturilla olevien nosturien ja muiden laitteiden vaurioitumisen välttämiseksi. Satama voi myös määrätä aluksen käyttämään luotsia ja hinaaja-apua aluksen liikkuessa satama-alueilla ja väylällä.
Ankkurin käyttäminen laitureiden vierustoilla on kielletty. Aluksen sivulla on sen laiturissa ollessa käytettävä riittävästi suojakkeita.
Kulkusillat ja laskuportaat on varustettava kaiteilla ja suojaverkoilla sekä pidettävä valaistuina vuorokauden pimeinä aikoina.
Venekurjet, puomit, nosturit, laskuportaat ja muut aluksen ulkopuolelle ulottuvat laitteet on asetettava siten, että ne eivät estä nosturien siirtämistä eivätkä alusliikennettä meren puolella.
Laituriin kiinnitetyn aluksen potkuria saa käyttää vain hiljaisen vauhdin koekäyttönä aluksen valmistautuessa lähtöön, paitsi milloin sataman kanssa on toisin sovittu.
Lumen ja jään poistaminen aluksesta laiturille on kiellettyä.
Alus on siirrettävä toiseen paikkaan, jos satama niin määrää. Jokaisessa satama-alueella olevassa aluksessa, jota ei ole riisuttu, pitää olla riittävä määrä laivaväkeä, jotta alus tarpeen tullen voidaan siirtää.
Riisutun aluksen, tai muun uivan rakenteen pitempiaikaiseen sijoittamiseen satama-alueelle on saatava sataman lupa.
Aluksen tai uivan rakenteen omistajan tai asiamiehen on uskottava niiden huolto luotettavalle henkilölle, jonka nimi ja osoite on ilmoitettava satamalle, joka voi antaa asiaan liittyviä ehtoja.
Tavaraa purettaessa ja lastattaessa on huolehdittava siitä, ettei laiturirakenteita eikä lastauksessa tai purkauksessa käytettäviä satamalaitteita vahingoiteta. Raskaita nostureita tai ajoneuvoja laiturille sijoitettaessa on nosturin omistajan hankittava sataman varmuus laiturin kestävyydestä ja saatava tämän suostumus sijoituspaikkaa määrättäessä erikseen määrätyin ehdoin.
Tavaroita tai lastiyksiköitä ei saa varastoida kuin niille osoitetuille alueille, eikä purkaus- tai lastaustyön yhteydessä sijoittaa laiturinostureiden tielle, laitureille, liikenneväylille tai niiden ympärille tarvittaville suojavyöhykkeille, käytäville, varastosuojien oven eteen, palopostien päälle, hengenpelastuslaitteiden eteen eikä muuallekaan, missä ne ovat esteenä näiden käytölle tai liikenteelle tai erillisten vuokra-alueiden käytölle.
Yksityisille kuuluvat, satama-alueella käytettävät ahtausvälineet ja työkoneet on varustettava omistajan nimellä tai tunnuksella, työkoneet lisäksi tunnusnumerolla. Ahtausvälineitä ja työkoneita ei saa työn päätyttyä jättää laiturialueelle ja ne on säilytettävä erikseen varatuilla alueilla.
Jos aluksen lastissa todetaan olevan tuholaisia tai niiksi luokiteltavia eliöitä tai eläimiä, on purkaus välittömästi keskeytettävä. Aluksen päällikkö on velvollinen ilmoittamaan asiasta ao. viranomaisille ja myös satamalle, ja odotettava näiden ohjeita ennen purkauksen jatkamista.
Tavaraa satama-alueelle varastoitaessa on noudatettava sitä koskevia ohjeita. Tavara, joka vuodon, hajun tai muun syyn takia aiheuttaa haittaa tai vahinkoa, on tavaranhaltijan tai tavaran käsittelijän viipymättä vietävä tavara pois satama-alueelta ja puhdistettava alue.
Vaaralliset aineet lastissa
Vaarallisten aineiden purkamisen ja lastaamisen edellytyksenä on, että ne on irtotavaraa lukuun ottamatta merkitty tarkoituksenmukaisin, esimerkiksi IMDG-koodin mukaisin merkinnöin tai että ne on pakattu sanotussa koodissa edellytetyllä tai muulla tarkoituksenmukaisella tavalla.
Mikäli vaarallista tavaraa ei ole merkitty eikä pakattu siten kuin edellä on sanottu, voi satama kieltää purkauksen laivasta tai tavaran tuomisen maitse satama-alueelle lastausta varten, taikka ryhtyä muihin turvallisuustoimiin.
Vaarallisia aineita irtotavarana tai nesteenä purettaessa ja lastattaessa on aluksen päällikkö tai tavaranhaltija velvollinen sataman niin vaatiessa kustannuksellaan järjestämään riittävän tehokkaan vartioinnin ja ryhtymään muihin varmuustoimiin. Tavarankäsittelystä vastaavan yrityksen on varmistettava, etteivät asiaankuulumattomat henkilöt pääse purkaus- ja lastausalueelle.
Vaarallisia aineita ja jätteitä saadaan säilyttää vain tähän tarkoitukseen osoitetuissa ja luvitetuissa varastoissa, kenttäalueilla tai säiliöissä.
Räjähdysaineita ja radioaktiivisia aineita saa säilyttää satama-alueella vain, jos se on sallittu laissa tai asetuksessa ja siihen on myönnetty niiden perusteella lupa sekä satama on hyväksynyt säilytyksen.
Nestemäisiä polttoaineita öljysatamassa purettaessa ja lastattaessa on noudatettava kansainvälistä teollisuuden standardia (ISGOTT) sekä sataman nestemäisille polttoaineille laatimia turvaohjeita sekä muita alueella voimassaolevien lupien ehtoja.
Satama-alueella liikennöinnissä noudatetaan tieliikennelain periaatteita. Ajoneuvon suurin sallittu nopeus, pysäköintipaikat sekä muut liikennejärjestelyt, kuten rautatiekiskojen sallitut ylityspaikat on osoitettu liikenneohjauslaittein.
Pysäköimisestä satama-alueilla määrätään pysäköintimerkein ja pysäköinti on sallittu ainoastaan näillä alueilla. Muussa tapauksessa auton omistaja tai haltija on korvausvelvollinen vahingon sattuessa.
Kaikkien ajoneuvojen on väistettävä junaa ja raiteilla liikkuvaa satamakalustoa. Muilla ajoneuvoilla on väistämisvelvollisuus työkoneisiin ja nostureihin ellei liikennemerkein ole toisin määrätty. Nosturin tai rautatien raiteelle pysäytetyn tai pysäköidyn ajoneuvon kuljettaja ei saa poistua ajoneuvonsa luota.
Raiteiden läheisyydessä, avoimen tilan ulottuman sisäpuolella tehtävästä työstä on aina ilmoitettava satamalle, sekä noudatettava rautatieliikennettä koskevia turvaohjeita.
Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajosta jääpeitteisellä vesialueella säädetään erikseen.
Satama ei vastaa ajoneuvoihin tai työkoneisiin tulleista vaurioista.
Sataman alueella toimivien yritysten on nimettävä turvallisuusasioiden hoitamista varten yhteyshenkilö ja osallistuttava alueen vaaranarviointi- ja pelastussuunnitelmien valmisteluun, tarvittavien laitteiden hankintaan ja harjoituksiin oman toimintansa riskien suhteutetulla osuudella. Vaarallisia kemikaaleja käsittelevien toimijoiden tulee nimetä toiminnalleen myös kemikaalilain edellyttämä käytönvalvoja, joka on ilmoitettava satamalle.
Satama-alueella olevissa varastoissa ja varastokentillä olevat merkityt palotiet sekä paloposteihin, palokaivoihin ja sammutusputkistoille johtavat väylät on aina pidettävä esteettömästi liikennöitävinä. Sammutus- ja pelastuskalusto, automaattiset palonilmaisu- ja pelastuskalusto sekä automaattiset palonilmaisu- ja sammutuslaitteet on pidettävä jatkuvasti kunnossa ja alkusammuttimet helposti saatavissa.
Mikäli aluksessa on lastina helposti syttyvää tavaraa, on avotulen teko, kipinöitä synnyttävä korjaustyö ja tupakointi kielletty aluksen ulkotiloissa sekä aluksen läheisyydessä laiturilla ja vesialueella.
Aluksen sellaisten säiliöiden tuuletus ja peseminen, joissa on säilytetty tulenarkoja tai vaarallisia aineita, on kielletty, ellei satama ole antanut siihen lupaa.
Palavien nesteiden ja nestekonttien säilytysalueilla on avotulen teko, kipinöitä synnyttävä korjaustyö ja tupakointi kielletty. Kielto koskee myös vesialuetta 50 metrin säteellä tällaisen alueen varastoalueista, laitureista ja aluksista.
Satamissa olevien alusten miehistöjen on osallistuttava kykynsä mukaan pelastustoimintaan ja alusten siirtämiseen vaaranalaisilta paikoilta viranomaisten ja sataman antamien ohjeiden mukaan.
Vapaa-ajan viettoon käytettävän veneen tai aluksen ei tarvitse tehdä ilmoitusta satamaan saapumisesta, ellei satama sitä erikseen vaadi. Edellä tarkoitettuja veneitä saa kiinnittää vain erikseen niille varatuille tai sataman osoittamille paikoille.
Vapaa-ajan viettoon käytettävien veneiden on vältettävä tarpeetonta liikkumista satama-alueella ja aina siirryttävä syrjään kauppa-alusten tieltä.
Veneen omistajan tulee paikkaa vuokratessa ilmoittaa satamatoimistoon tiedot veneestään tai säilytettävästä tavarasta. Jos alus, vene tai tavara on sijoitettu luvatta tai muuten satamajärjestyksen vastaisesti tai liikennettä haittaavalla tavalla eikä päällikkö, kuljettaja, omistaja tai haltija huolehdi sen siirtämisestä, voidaan se siirtää sataman toimesta asianomaisen kustannuksella.
Sataman haltuun otettujen sellaisten alusten, veneiden ja tavaran suhteen, joiden omistaja on tuntematon tai joille ei kolmen kuukauden kuluessa ilmaannu omistajaa, menetellään niin kuin löytötavarasta on säädetty.
Kalastaminen sataman suljetulla alueella kulkuväylällä, sillalla, satama-altaassa, laiturilla tai muulta niihin verrattavalta paikalta on kielletty. Uiminen satama-altaissa ja kulkuväylillä on kielletty.
Sataman hallinnoimalla alueella tai väyläalueella järjestettäviin kilpailuihin tarvitaan aina sataman lupa.
Jos alus tai vene on satama-alueella ajanut karille, joutunut veden valtaan tai uponnut, on omistajan tai haltijan poistettava se niin pian kuin mahdollista.
Vesialueen mataloittaminen on kielletty. Mikäli sataman vesialue mataloituu onnettomuuden tai muun syyn seurauksena, tulee siitä ilmoittaa välittömästi satamanpitäjälle ja merenkulkuviranomaisille. Satama-alueen haraus suoritetaan vahingontekijän kustannuksella.
Jos uponnut alus tai muu vedessä oleva esine tuottaa vaaraa tai haittaa liikenteelle, on omistajan tai haltijan varustettava se varoitusmerkein. Mikäli näin ei menetellä, satama huolehtii sen merkitsemisestä omistajan tai haltijan kustannuksella.
Jos sataman laituri tai muu laite tai rakennus vahingoittuu satamakäyttäjän toimesta, on siitä viipymättä ilmoitettava satamalle. Satama järjestää vahinkojen arviointitilaisuuden, johon kutsutaan vahingon aiheuttaja tai hänen asiamiehensä.
Jos alus, vene tai tavara on sijoitettu luvatta tai muuten satamajärjestyksen vastaisesti tai liikennettä haittaavalla tavalla eikä päällikkö, kuljettaja, omistaja tai haltija huolehdi sen siirtämisestä, voidaan se siirtää sataman toimesta asianomaisen kustannuksella tarvittaessa virka-apua käyttäen.
Jos tavara, työkone tai ajoneuvo on vastoin määräyksiä sijoitettu sataman maa-alueelle eikä päällikkö, omistaja, kuljettaja tai haltija huolehdi sen siirtämisestä, voidaan se siirtää sataman toimesta asianomaisen kustannuksella tarvittaessa virka-apua käyttäen.
Tämän satamajärjestyksen määräysten rikkomisen vuoksi satama voi evätä rikkojalta pääsyn satama-alueelle. Tämän lisäksi rikkomuksen tekijä on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingot ja kustannukset.
Lain tai asetuksen rikkomisesta seuraa lainsäädännön siitä määräämä rangaistus.
Satamalle osoitettavat reklamaatiot tai korvausvaatimukset on tehtävä ilman aiheetonta viivästystä.
Mikäli reklamaatio tapahtuu myöhemmin kuin 30 päivän kuluessa tapahtumasta tai siitä kun vahingonkärsijä havaitsi tapahtuman, menettää vahingonkärsijä kanneoikeutensa niissä tapauksissa, kun vahingonkärsijä on elinkeinonharjoittaja.
Kanne satamaa vastaan on nostettava yhden vuoden kuluessa siitä kun vahinko on tapahtunut tai vahingonkärsijä sai tiedon vahingosta. Kanne käsitellään Varsinais-Suomen Käräjäoikeudessa, ellei toisin sovita.
Oikeudenkäyntiin sovelletaan Suomen lakia.
Tämän satamajärjestyksen ohessa on kartat.
Tämä satamajärjestys on vahvistettu Turun Satama Oy:n hallituksen päätöksellä, Turussa 24.3.2015.
Satamajärjestys on voimassa toistaiseksi ja astuu voimaan 1.6.2015 lukien