Sovittelija Jukka Ahtela on antanut sovintoesityksen Turun, Naantalin, Rauman, Kokkolan ja Oulun satamissa työskenteleviä nosturinkuljettajia ja …
Ajankohtaista
Lauantaina 27. tammikuuta saapuneen MS Finnwave-aluksen myötä Turun sataman linjaliikenteessä siirryttiin Finnlinesin osalta pidennettyihin laivoihin.
Kysyimme asiakkailtamme mielipiteitä Sataman palveluista. Saamiemme vastausten perusteella toimintaamme ollaan pääosin tyytyväisiä, mutta kehitettävääkin löytyy. Vastauksia …
Oulun, Kokkolan, Rauman, Naantalin ja Turun satamia uhannut lakko siirtyy. Työ- ja elinkeinoministeriö päätti siirtää 29.1.2018 …
Perjantaina 12.1. viisi Avaintyönantajat AVAINTA ry:n jäsenyhteisönä olevaa satamaosakeyhtiötä (Oulu, Kokkola, Rauma, Naantali ja Turku) sai …
Satamien digitalisaatiota tutkiva DigiPort-hanke järjestää maaliskuussa seminaari- ja työpajatilaisuuden digitalisaatiosta ja avoimesta datasta Turussa. Tilaisuus on …
NaviGate 2018 -messut järjestetään 16.–17.5. Turun Messukeskuksessa. Meriteollisuuden ja merilogistiikan kansainvälinen tapahtuma houkuttelee Messukeskukseen alan keskeisiä …
LNG:n kuljetukseen rakennettu Coral Energice -säiliöalus kastetaan Turun satamassa 25. tammikuuta. 18 000 kuution Coral Energice on …
Turun sataman tuorein tulokas, Mann Linesin m/s ML Freyja aloittaa liikennöinnin Turku-Bremerhaven-Harwich-Cuxhaven-Paldiski-Turku–linjalla 5. tammikuuta. Alus korvaa …
Laskutusosoitteemme muuttuivat lokakuussa 2017 ja paperisten laskujen siirtymäaika on päättymässä tammikuun lopussa.