Haku

Meluhaittoja torjutaan monin keinoin

Satamatoiminnan melua säännellään pitkälti Sataman ympäristölupien määräysten kautta. Sataman melutasoa valvotaan meluselvityksillä, joissa tarkastellaan satamatoiminnan melupäästöjä erilaisissa tilanteissa ja verrataan meluarvoja satamien ympäristöluvissa määriteltyihin arvoihin. Kantasatamassa viimeisin meluselvitys on tehty vuodenvaihteessa 2020–2021 ja seuraavan kerran melutilanne tutkitaan vuonna 2025. Pansion satamatoiminnan ympäristömelutilannetta seurataan kantasataman kanssa yhdenmukaisella aikataululla.

Meluhaittojen väheneminen korostuu tulevaisuudessa

Satamatoiminnan melusta pääosa aiheutuu aluskäynneistä, lastauksen ja purkauksen äänistä sekä satamaan ja sieltä pois suuntautuvasta ajoneuvoliikenteestä. Turun satamassa melu on ajoittaista, painottuen matkustaja-alusten päivittäisten aamu- ja iltalähtöjen tunteihin.

Sataman meluhaittojen torjunnalla on suuri merkitys tulevaisuuden Turussa. Asutusalueet levittäytyvät lähemmäs sataman alueita, mikä on luonut vahvan kannustimen kehitystyölle.

Meluhaittojen vähentäminen korostuu tulevaisuudessa yhä enemmän, kun Turun keskustan asuminen ja palvelutarjonta laajentuvat kohti satamaa. Satamatoiminnan melua on selvitetty muun muassa Ferry Terminal Turku -asemakaavoituksen yhteydessä.

OTA YHTEYTTÄ

Markku Alahäme

tekninen johtaja

+358 50 5533 109