Haku

Tallink Silja – Harri Hylje viihtyy valkoisilla laivoilla

Moni Tallink Siljan matkustaja tapaa laivamatkalla Harri Hylkeen. Mutta kuka hän on ja millainen on hänen sielunelämänsä?

Julkaistu Aboard-verkkolehdessä 31.5.2022

Harri Hylje kertoo, ettei varsinaisesti ole töissä valkoisilla laivoilla, mutta viihtyy niiden kiehtovassa ilmapiirissä. Pikku hylkeenä hän seikkaili ja viihtyi Putte Pyöriäisen seurassa. Putte taas on delfiinien sukua. Kerran Harri eksyi Puten seurasta. Silloin piti pyytää kaloilta ja merilinnuilta apua:

– Miten löytäisin tien takaisin kotisaarelle? Harri Hylje kyseli.

Onneksi jostain kaukaa kuului tuttu ääni, valkoisten laivojen sumutorvi. Onnekkaasti sen avulla löytyi reitti kotisaarelle. Samalla syntyi päätös, että kun vain kasvaa suureksi olisi itsekin lähdettävä laivalle. Näin Harri nauttii laivoilla nyt lapsuuden nostalgiafiiliksestä. Laivoilla voi auttaa miehistöä. Se on kuin oma perhe.

Harri Hylkeellä selkeät arvot

Harri Hylje kertoo olevansa onnellinen, eikä koskaan huonolla tuulella. Jokainen matkustaja on hyvä kaveri ja ystävä, jonka kanssa on kiva lyödä läpyjä ja halata. Kaikki ovat hänen mielestään saman arvoisia. Kannustusta riittää joka iikalle ja myös lohdutusta, jos on huono päivä.

– Jokainen kohtaaminen on tärkeä, pohtii Harri Hylje.

Laivalla hänet näkee joskus ravintolassa tarjoilemassa, joskus jopa konehuoneessa auttamassa. Hänelle on myönnetty Siljan laivoilla apukipparin arvo. Usein laivat saattavat vähän täristä, silloin voi miettiä, onkohan Harri ruorissa.

– Minua on pyydetty komentosillalle apuun, hän paljastaa.

Suosikkipaikka on kuitenkin pallomeri, jossa voi käydä pulahtelemassa. Eksyneen Kaapo Kuutin, joka ei osannut vielä uida, hän opetti uimaan juuri kuivaharjoittelulla pallomeressä.

Laivoilla on matkustajia, jotka matkustavat jopa viikoittain. Heidät tämä iloinen kaveri tunnistaa jo kaukaa. Monet lapsiperheet tulevat Siljan laivoille ihan tietoisesti Harri Hylkeen takia. Kujeita hänellä riittää, esimerkiksi tietovisassa voi palkinnot pitääkin – itse. Rauhallinen hän ei usko olevansa missään nimessä, energiaa riittää.

Usein lapset tarjoavat salmiakkia, he tietävät hyljemakuasiat mainiosti. Monelle Harrin tapaaminen on risteilyn kohokohta. Lapset lähettelevät myös paljon postia, laivalla on postilaatikko, johon viestit kannattaa pudottaa.

– Hyttini seinällä onkin satoja, satoja piirustuksia, hän kertoo. Jokainen niistä on tärkeä.

Nopealiikkeisenä kujeilevana kaverina tämä veijari viihtyy jokaisella Siljan laivalla. Hän pystyy siirtymään vauhdikkaasti laivalta toiselle, sillä on olemassa yksi ainoa Harri Hylje.

– Jokainen on kaverini, joka laivalle tulee, Harri tuumii.

Teksti: Sini Silvàn
Kuvat: Jarmo Piironen, Tallink Silja