Julkaistu Aboard-verkkolehdessä 4.4.2022
– Pitkä projekti on viimein saatu päätökseen ja pandemian aiheuttamista viivästyksistä huolimatta voimme olla lopputuloksesta todella ylpeitä ja onnellisia. Uusi Viking Glory täyttää kaikki sille asetetut tavoitteet niin matkustusmukavuuden kuin ympäristöystävällisyyden osalta. Aluksen uudet suunnitteluratkaisut luovat ennen kokemattoman elämyksen ja mahdollistavat laivamatkasta nauttimisen aivan uudella tavalla. Suurten lasipintojen kautta avautuvat esteettömät näkymät ympäröiviin merimaisemiin ja aluksen lasitettu terassi on Itämeren aluksissa ainutlaatuinen. Kauppahallimainen ostosmaailma ja monipuolinen ravintolatarjonta tuovat myös laivamatkustamiseen uutta vetovoimaa, toimitusjohtaja Jan Hanses korostaa Viking Gloryn ainutlaatuisuutta.
Varustamon tavoitteena markkinaosuuden kasvattaminen
Tyytyväisyyteen antaa aihetta myös matkojen varaustilanne, jossa on jo ennakkomyynnin perusteella tapahtumassa vahva kysyntäpiikki. Uuden aluksen tulon myötä Viking Linen tavoitteena on markkinaosuuden kasvattaminen Turun reitillä niin matkustaja- kuin rahtiliikenteessä.
– Turun ja Tukholman välinen liikenne on varustamomme ydinliiketoimintaa. Vahvuutemme ovat suurimmat tällä reitillä, joten panostaminen Turkuun oli luonteva valinta. Viking Gloryn ja Viking Gracen ansiosta reitin aluskanta on nyt kunnossa pitkälle tulevaisuuteen, mikä vahvistaa asemaamme Suomen ja Ruotsin välisen liikenteen ykkösvaihtoehtona. Nopeuden lisäksi reitin vahvuuksiin kuuluu muun muassa saapuminen suoraan kaupunkiin, niin Turun kuin Tukholman päässä. Matkustajien kannalta tämä tilanne on ihanteellinen, mutta myös rahtiliikenteelle se merkitsee ajan säästöä. Ennen muuta tästä hyötyy sellainen lyhyt liikenne, joka suuntautuu Tukholmaan ja sen lähiseudulle, mutta Tukholman eteläpuolelle saapuminen mahdollistaa nopeat yhteydet myös edelleen Skandinaviaan ja Eurooppaan. Viking Gloryn tuomalle rahtikapasiteetin kasvulle on reitillä varmasti kysyntää, Jan Hanses vakuuttaa.
Viking Line ja Turun Satama tähtäävät yhdessä tulevaisuuteen
Uuden Viking Gloryn aloitus Turun liikenteessä on tavallaan lähtölaukaus koko sataman uudistumiselle. Osana mittavaa Ferry Terminal Turku -hanketta Viking Linen laituriin asennettiin jo viime vuoden lopulla alusten automaattinen kiinnitys- ja irrotusjärjestelmä. Uusi automooring-järjestelmä nopeuttaa ja tehostaa aluksen operointia satamassa, mikä lyhentää merkittävästi aluksen tyhjennykseen ja lastaukseen kuluvaa aikaa.
–Turun sataman uudistuminen tukee Viking Linen tavoitteita ja olemme tyytyväisiä uuden liikennöintisopimuksen solmimisesta. Uuden yhteisterminaalin suunnittelu etenee hyvässä yhteistyössä Turun Sataman ja muiden toimijoiden kanssa. Ferry Terminal Turusta on tulossa kiinnostava kokonaisuus, joka osana tulevaa Linnanniemen aluetta lisää varmasti Turun matkailullista vetovoimaa. Matkailun tulevaisuutta ajatellen toivomme, että rautatieyhteys tulevaan terminaaliin saadaan ratkaistua järkevällä ja matkustajille vaivattomalla tavalla, esittää Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses.
Teksti: Kari Ahonen
Kuva: Markku Koivumäki